sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Keksipiirakka

Ihan vahingossa tässä muutama päivä sitten ostin pari kirjaa.. Taas.. Tällä kertaa mukaan lähti Emman makeat piirakat ja Minikakut. Piirakka kirjasta löysin todella houkuttelevan ohjeen skillet cookie pie eli voisiko toisin sanoa, että keksipiirakka. Valmis tuotos nimittäin näyttää aivan valtavalta keksiltä ja myöskin maistuu siltä jäähtyneenä. Ihanat pistaasit ja suussasulava valkosuklaa kruunaavat koko komeuden, mutta minun makuuni kumpaakin olisi voinut laittaa enemmän, toisin kuin poikaystäväni mielestä.
Samaan syssyyn tein myös piirakkaa. Pohjalle laitoin BBQ-tuorejuuston lopun, mustatorvisieniä, sipulia ja päälle roima annos juustoa. Ja hieman chiliä, joka osoittautuikin naga-chiliksi.. Hups!

Keksipiirakka
200 g voita
1 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
5 dl jauhoja
1 rkl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1 rkl maitoa
1 dl suolattuja kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita (itse jätin nämä pois)
50 g valkosuklaata

Kuumenna uuni 175 asteeseen.Voitele ja jauhota 22 cm kokoinen uunin kestävä paistinpannu esim. valurautapannu. Tai piirakkavuoka.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kulhossa jauhot, maissitärkkelys, vaniljasokeri, ruokasooda ja suola. lisää kuivat ainekset vuorotellen maidon kanssa. Kääntele joukkoon pähkinät, karpalot ja karkeasti rouhittu suklaa.
Levitä taikina pannuun ja paista uunin keskitasolla 30-35min, kunnes piirakka on keskeltä vielä taikinainen.

Itse pidin uunissa vähän pidempään, että piirakka oli täysin kypsä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti