tiistai 11. lokakuuta 2016

Punaherukka-valkosuklaamousse kakku

Kakku oli aluksi tarkoitus tehdä huviksi illanistujaisiin, mutta koska ne menivät vähän mönkään, tuli kakusta äidilleni synttärikakku. Halusin harjoitella suklaaganachen tekoa drip cake tyyliin. Paljon hyviä ohjeita sain sellaisilta jotka niitä olivat aikaisemmin tehneet, mutta silti omani oli liian lirua, joten ensikerralla laitan vähemmän kermaa.

Täytteenä kakussa siis olivat punaherukka-ja valkosuklaamousset, joiden ohje löytyy Kinuskikissa leipoo kirjasta. Pohja Annin uunissa blogin ohjeella, ja samalla kokeilin uutta PME-vuokaani, jota voin lämmöllä suositella kaikille. Ihastuin vuokaa ikihyviksi ja luultavasti teen kaikki kakkuni siinä tästä lähtien.
Koristeeksi tein marenkeja, jotka maustoin applesiiniaromilla. Lisäksi värjäilin vähän suklaata jotka sitten rikoin pienemmiksi koristeiksi. Ja vähän nomparellejä sinne tänne.
Valkosuklaaganachen ohje on myös Annin uunissa blogista. Hänelle kiitos avusta :).

Itse en oikein ollut tyytyväinen ganacheen, mutta harjoittelu tekee mestarin ja nyt tiedän mitä kannattaa muuttaa. Ja tärkeintä oli, että äitini piti kakusta oikein kovasti!






Kävimme myös syömässä juhlistaaksemme äitiä. Kyseessä oli Fabric niminen ravintola. Ennen en ollut käynyt siellä, mutta aivan varmasti kyllä haluan mennä uudelleen. Ihanan tunnelmallinen pieni ravintola ja ruoka todella todella hyvää ja palvelu pelasi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti