sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Banoffee

Pääsiäisenä olimme mökillä Jaalassa. Sovimme äidin kanssa että, hän katsoo ruoat ja minä jälkiruoan. Pitkään olen halunnut kokeilla tehdä banoffeeta, mutta jostain syystä vain ei ole tullut tehtyä. Johtuuko lie siitä, että on vain kaksi ihmistä syömässä ja kaverit Tampereella eivät välitä niin paljon makeasta.
Yleensä banoffeella on keksipohja, mutta itse en ihan hirveästi välitä, joten tein valion browniepohjan ja itse täytteen ohje on k-ruokakaupan. Ja koko komeus tehtiin Lidlistä ostettuun isoon suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuokaan.
Ruokana oli siis karitsan potkaa oluessa haudutettuna. Käytimme Pyynikin panimon stouttia. Tummaa, hieman suklaan aromista olutta, itselle hyi hyi hyi, kun maistoi lasista, mutta enhän minä edes tykkää oluista joten olen huono tähän makuasiaan sanomaan mitään. Potkan haudutusliemessä se kuitenkin toimi, eikä maku ollut enää niin vahva kolmen tunnin keittämisen jälkeen.

Aikaisemmin viikolla olin tehnyt poikaystävälleni mukaan töihin "pakkasen tyhjennys"- kanakiekkoja. Torttutaikinan loput kaulitsin, päälle hieman BBQ-tuorejuustoa, kummallista valmiiksi maustettua ja paistettua kanaa (poikaystävä toi töistä joskus ja käytin lopun tähän) ja juustoraastetta. Kääritään rullalle, leikataan ja 200 astetta niin kauan, että ovat kypsiä. Ja kyllä kuulemma maistui.


Omareista tehtyä kinuskia. Oli muuten ihan taivaallista.
Puolet vain kerrallaan ettei banaanit tummuisi, kun unohdin sitruunan.
Ja tässä tulossa potkat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti